Löydä hyviä tarjouksia ‒ osta helposti verkkokaupasta

Posted by Roy Denesik on June 29, 2023
Vinkit

Astiastot, kausituotteet ja kodin koristeet kertovat perheen arvoista, arjesta ja elämästä. Varsinkin sukupolvien ajan käytetyt vanhat astiat, tuovat kauniita kertomuksia kodin kattaukseen. Kaikkein kauneimpia vanhoja astioita koristaa yleensä tunnettujen skandinaavisten suunnittelijoiden taidokas kädenjälki.

Saako halvalla hyvää?

Valtaosa ihmisistä on löytänyt tiensä verkkokauppojen maailmassa myös niin kutsuttujen halvemman tuotannon maihin ja ostavat sitä kautta edullisia tuotteita, vaatteita, asusteita ja tavaroita. Tulee kuitenkin muistaa, että halvemmallakin tuotannolla on kuitenkin hintansa. Meillä Pohjoismaissa on lailla säännelty työntekijöiden työolosuhteet, mutta kaikilla mailla näin ei ole. Tämä vaikuttaa auttamatta monen maan valmistamien tuotteiden laatuun ja hintaan.

Useiden mielestä Kiinasta olisi houkuttelevan halpaa tilata tuotteita, jotka maksaisivat eettisesti tuotettuina vähintään kaksinkertaisesti. Muistutuksena kuitenkin, että pohjoismaissa keskitymme työntekijöidemme ja heidän tuloksellisen työnsä arvostamiseen, emme ihmisoikeuksien ja ympäristökysymyksien alas polkemiseen. Siksi monesti kannattaakin miettiä, saako halvalla hyvää ja miksi laadusta kannattaa maksaa?

Osta kaunista ja laadukasta designia

On selvää, että valtaosa Kiinastakin tilatuista tuotteita ovat toki laadukkaita, mutta niiden valmistukseen käytetty aika, raha ja työvoima saattavat olla jotain ennennäkemätöntä ja yllättävää. Kannattaa perehtyä erilaisten tuotteiden valmistukseen, valmistusmaan toimintaan, suunnittelijoihin ja tehdä ostopäätöksensä niiden perusteella.

Laadusta kannattaa maksaa, jos arvostaa tuotteiden pitkää käyttöikää ja ajatonta muotoilua. Seuraavaksi kun mielesi tekee ostaa jotain laadukasta designia, joka kestää niin sanotusti äidiltä tyttärelle osta jotain täältä ja tue pohjoismaista työtä.